Tulossa…
Vappu retriitti yhteistyössä Karhun talon Helenan kanssa Kolilla 29.4- 1.5 2023
RETRIITTI JA RETKI KOLILLE VAPPUNA
PERJANTAI – MAANANTAI 29.4.-1.5.2023
VILLA ORA’S, KOLI
OHJAAJINA JENNI ÖRN JA HELENA KARHU
RETKET LUONNON PYHILLE PAIKOILLE * MEDITAATIOTA * TANSSIA * VAPPUKOKKO * PUUT, KASVU JA LUOVUUS * YRTTIÖLJY * SAUNA *
Toukokuun alku ajoittuu kevätpäiväntasauksen ja keskikesän väliin, tämä on luonnon heräämisen juhla-aikaa. Talven aikana luonto saa levähtää, mutta kevät herättää sen uuteen kasvukauteen. Toukokuun alusta alkaen uusi kasvu tulee kiihtyvällä tahdilla esiin. Kevät on meillekin uuden kasvun ja uusien ulottuvuuksien aikaa. Tällä kurssilla kokoonnumme yhdessä vastaanottamaan upeilla luonnon voimapaikoilla tämän uuden kevään kasvuvoiman itseemme.
Tarkastelemme mikä kasvi, kivi tai puu heräävässä luonnossa erityisesti antaa meille voimaa tänä keväänä ja herkistämme aistejamme havaitsemaan tietoisuuden joka väreilee kaikkialla ympärillä olevassa elävässä metsässä. Ennen kaikkea iloiten ja kiittäen luontoa sen upeasta kyvystä puhjeta kasvamaan jokaisen talven jälkeen.
Kevät on puu- elementin aikaa, kasvun ja luovuuden aikaa. Elimenä se liittyy Maksaan, joka on vastuussa kaiken liikkeestä kehossamme. Hoidamme kurssilla Maksan energiaa lempeän liikkeen, meridiaanivenyttelyn ja luonnossa kävelyn avulla. Sekä maalaamalla, piirtämällä ja tanssimalla. Annamme silmiemme levätä upeissa Kolin maisemissa, ja hellimme itseämme Maksaa tukevalla yrttiteellä.
Lauantai-iltana rentoudumme yrttisaunan lämmössä.
Skandinaavisessa traditiossa vappuaaton on ajateltu olevan aikaa, jolloin ”pyhä avioliitto majailee juurissa”, ja jolloin on sallittua olla hieman ”kevytmielinen” (lähde: Annette Höst, 2005: Jorden synger). Skandinaviassa vappu-kokko on ollut jopa tärkeämpi kuin juhannus-kokko. Mekin kasaamme yhdessä pienen ja kauniisti koristellun vappu-kokon, jonka ympärillä tanssimme ja iloitsemme mahlaa virtaavien koivujen ympäröimänä. Kutsumme luonnonhenget lähelle meitä.
Vapusta alkaa juhannukseen asti luonnon maaginen kausi. Saamme kurssin aikana käytännöllisiä vinkkejä, kuinka valmistautua yrttien, rohtojen ja juurien keräilyyn ja muuhun kevätkauden inspiraatioon ja kasvuun.
Kevään rohtoja ovat pienet silmut, uudet alut. Valmistamme yrttiöljyä poppelin ja haavan silmuista. Tämä öljy on upean aromikkaan tuoksuista ja se auttaa myös kipuihin.
Tämä retriitti on sinulle, jota kutsuu vapun juhliminen selkeämielisessä ja luonnonläheisessä piirissä. Juhlimme kesän porttia ja lisääntyvää valoa, keräämme kevään ensimmäiset yrtit ja ihastelemme kolilaisen luonnon voimaa.
Karhu on herännynnä
Kokko noussu siivillensä.
Mikäpä maan mainionpi.
Kissoille kujetteleikse,
kuusille kumarteleikse.
Mitäpä neijot tietävämpi,
sitä salaisemmaksi saattelevat.
Mitäpä kuutta kurkottavit,
sitä salama saattelevi.
Tuu sie Kolin käkönen,
korvillemme, kaarillemme.
Kuus koivua mie kuulen
Mahlan maittavan valutan
Siskoillemme, veljillemme,
karhun kumppaneille ja kotkan koriille koiville.
Tuu sie meijän tyköhön
Työnnä nokkasi nuotiolle
Roviolle raitispäitten
Pihalle pakanan parhaammankin.