Luonnon lapset

Meillä kaikilla on yhteys luontoon, yhteys kaikkeen elämään planeetallamme.

Ihmisen tehtävä onkin kenties, ainoana tiedostavana olentona Maan päällä, suojella tuota elämää, ja sen rikkaana ilmeneviä erilaisia muotoja.

Elämme aikaa, jolloin tuossa yhteydessä on säröjä. Ja mitä enemmän yhteys pätkii- sitä moninaisempia ongelmia siitä seuraa henkilökohtaisen elämän eri tasoilla, mutta myös yhteiskunnallisesti.

Yhteys luontoon, on lopulta yhteyttä omaan sieluumme. Jos emme tunne, kuule, näe, haista ja maista luontoa- elävää maailmaa ympärillämme- kuinka voisimme tuntea itsemme?

Mitä vaikeampaa meidän on kokea yhteyttä Maan eläviin olentoihin, sitä vaikemapaa meidän on toteuttaa Tehtäväämme ihmisinä. Jos emme koe yhteyttä luontoon, ei sielumme ohjaus tule myöskään kuulluksi. Sielu, korkeampi tietoisuus meissä- haluaa ohjata meidät omien totuuksiemme äärelle. Sielun päämäärä on, että ottaisimme vastuun omasta elämästämme, omasta elämäntehtävästämme.

Uskon ettei ole ollenkaan sattumaa, mihin päin tätä maailmaa päätämme syntyä.

Me emme voi todella omistaa Maata, mutta Maa omistaa meidät. Osa meistä tulee aina kuulumaan Maahan. Juuri yhteys omaan synnyinmaahan on voimakas, ja se on myös side, jonka olemme itse valinneet jo ennen syntymistämme tänne. Se Maa, joka on jalkojemme alla, kun kasvamme ja elämme myös paljastaa meille salaisuuksiaan ja opettaa meitä elämän luonteesta ja luonnon mysteereistä.  Maa kasvattaa meidät. Maa voi myös valita meidät, ja ohjata esimerkiksi asumaan tiettyyn paikkaan, jossa meidän tulee aktivoida Maan energioita ja työskennellä sen kanssa.

Monet tuntevat juurettomuutta ja surua siitä, etteivät tunne / tunnista omaa paikkaansa Maan päällä. Meillä on tarve tuntea juuremme ja tarve kuulua johonkin. Juuria saatetaan lähteä etsimään kaukaakin, jotkin meistä nuo matkat tuovat takaisin lähtöpisteeseen ja näkemään oman paikkansa siellä missä on syntynyt. Toiset löytävät paikkansa muualta. Jokaisen polku on omanlaisensa, ja jokaisen matka on yhtä arvokas.

Me kaikki olemme Maan lapsia, riippumatta siitä millaiset ovat lähtökohtamme. Äiti Maa on aina valmis ottamaan meidät vastaan, antamaan meille voimaa ja syleilemään meitä. Suhde Maahan toimii, kuten mikä tahansa vuorovaikutteinen suhde. Kun annat jotain itsestäsi, myös sinulle annetaan. Maa, ja  sen lukemattomat luonnonhenget kuulevat jos puhut niille, ja vastaavatkin vielä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomessa on paljon unohdettua maata, joka odottaa hiljaa. Kansamme on muinoin elänyt syvässä yhteydessä tähän maahan, ja jotain heistä elää edelleen Maan muistoissa, ja jossain syvällä meissä. Meillä on täällä poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat elämälle, etenkin näinä aikoina kun saasteet ovat levinneet joka puolelle. Maassamme virtaa puhtaat vedet, hengitysilma on puhdasta ja luonnosta voi kerätä syötäviä kasveja ja siellä puhtaassa maaperässä on hyvä myös viljellä. Jopa kaupunkimme ovat usein luonnonläheisiä ja niistä löytyy kauniita puistoja ja puita. Tulevaisuudessa nämä elämän perus edellytykset, joita usein pidämme täysin itsestäänselvinä, saattavat saada huomattavan paljon enemmän painoarvoa.

On tärkeää että otamme vastuun omasta Maastamme, ja suojelemme luontoamme. Tämä tulee palkitsemaan meidät, lapsemme, ja lukemattomat tulevat sukupolvet.

Istuta tänä keväänä siemeniä, tai istuta vaikka puu lempi paikkaasi. Luo yhteys maan energioihin, ja työskentele niiden kanssa. Tulet huomaamaan, että tämä on yksi palkitsevimpia ja yksinkertaisimpia asioita, joita voit tehdä.

Huomaa, että kaikki ympärilläsi on elävää. Kosketa kädelläsi puun kaarnaa, anna sen oksien hivellä kasvojasi lempeästi. Tunne sammaleen pehmeys ja kosteus. Vedä keuhkoihisi suon huumaavaa tuoksua. Käy pitkällesi maahan ja tunne miten voimaannut: maa antaa sinulle energiaa ja ottaa pois kaiken turhan painolastin. Kävele paljain jaloin aina kun voit. Anna maan hoitaa sinua, ja huomaathan että samalla myös sinä hoidat maata.  Anna aistiesi aueta luonnollisella ja puhtaalla tavalla- et tarvitse tähän mitään substansseja. Sinussa itsessäsi on Todellisuuden kaikki avaimet. Luonnossa ei ole liikaa, tai liian vähän mitään, kaikki on harmoniassa- tunne miten tuo sama harmonia on myös sinussa. Sinun ei tarvitse saavuttaa mitään, sillä tuo harmonia on perimmäinen olemuksesi, luontosi. Tee tuttavuutta tähän olemuspuoleesi aina kun mahdollista. Ala kuunnella mitä asiaa Maalla on sinulle. Se laulaa unohdettuja, muinaisia laulujaan, mutta  huomaathan miten joskus metsässä kävellessäsi saatat kuin vahingossa hyräillä niitä.

Olet Maan lapsi ja Maan oma, jos käännyt Maan puoleen tulet aina saamaan ohjausta ja parantavaa voimaa, sen pyhimmässä ja yksinkertaisimmassa muodossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s