Mitä on kukkaterapia?

Tätä kysytään usein, joten päätin kirjoittaa kukkaterapiasta oman postauksen.

Kukkaterapia on lempeä ja voimallinen, uuden ajan lääkintämuoto- jossa ihmistä hoidetaan kokonaisuutena. Olemme moniulotteisia olentoja, ja meissä on erilaisia tasoja, kukkaterapialla päästään hoitamaan noita hienojakoisempia tasojamme. Esimerkiksi emotionaalista kehoa voidaan tasapainottaa kukkaterapian avulla. Hoitomuotona kukkaterapia tukee paranemista ja eheytymistä sekä muita hoitomuotoja, Sitä voi käyttää apuna elämän siirtymävaiheissa, traumojen kanssa työskenneltäessä, tunnelukkojen avaamisessa. Parhaimman avun kukkaterapiasta saa, kun ihmisellä on vahva intentio ja avoimuus paranemiseen, kun ihminen on halukas ottamaan vastuun itsestään. Kukkaterapia sopii erinomaisesti myös lapsille ja eläimille. Sillä ei ole mitään mahdollisia sivu- tai haittavaikutuksia, joten ehdottomasti tutustumisen arvoinen asia on kyseessä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kukkaterapian kehitti englantilainen lääkäri, bakteorologi ja homeopaatti Edward Bach. Hän uskoi siihen että sairauksilla on yhteys ihmisen tunteisiin , ja että hoitamalla ihmistä kokonaisvaltaisena olentona tunteineen ja ajatuksineen, voitaisiin parantaa myös hänen sairautensa. Bach kävi itsekin läpi intensiivisen paranemisprosessin, lääkärit lupasivat hänelle vain muutaman kuukauden elinaikaa. Tämä sai Bachin vain työskentelemään intohimoisemmin, ja hän vahvistui pikkuhiljaa ja eli lopulta 20 vuotta yli lääkäreiden ennusteen. Bach alkoi tutkia kukkien ja kasvien lehdille kerääntyvää aamukastetta ja huomasi, että eri kukkien kasteella on erilainen hoitava ominaisuus. Bach siirtyi syvälle intuitioonsa ja löysi tavan kommunikoida kukkien kanssa, ja välittää informaatiota kukkien parantavasta voimasta. Hän halusi kehittää hoitomuodon, joka olisi kaikille helposti saatavilla, sekä helppoa kenelle vain itse valmistaa. Bach kehitti kukkauutteiden valmistamiseen menetelmän, jossa kasvin kukinnot parhaimmassa loistossaan kerätään vesimaljan pinnalle ja jätetään muutamaksi tunniksi auringon valoon uuttumaan. Tätä vettä otetaan puoli pulloa talteen, loput täytetään alkoholilla. Tästä emo-pullosta otetaan muutama tippa varastopulloon, johon kaadetaan loput alkoholia säilöntäaineeksi. Tästä pullosta voidaan tehdä vielä laimennos tai käyttää sellaisenaan. Kukkauutteita voidaan käyttää sisäisesti kuureina ja tarvittaessa tai ulkoisesti iholle levittäen, kylvyissä, voiteissa jne. Bach jätti jälkeensä 38 kukka uutteen sarjan hoitamaan kokonaisvaltaisesti erilaisia psyykkisiä ja tunne-elämän häiriötiloja. Kukkauute sarjan lisäksi saimme häneltä yksinkertaisen uutteiden valmistusmenetelmän. Hieman tämän uutsarjan valmistumisen jälkeen, Bach kuoli 50- vuotiaana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Frantsila on luonut suomalaisista kukkauutteista myös oman sarjansa. Koen itse vahvasti yhteyttä suomalaisiin kukkiin, ja niiden viestit ja merkitykset tuntuvat aukeavan siinä mielessä helposti, että näitä kasveja voi tarkkailla luonnossa ja niiden läsnäolossa voi aistia kasvin energian. Monesti yhteys oman maan kasveihin voi olla voimakkaampi, mutta rohkaisen seuraamaan intuitiota ja kuulostelemaan mitkä kasvit kutsuvat puoleensa. Helpoin tapa valita sopiva uute, on yksinkertaisesti valita se kukka joka vain kiehtoo ja vetää puoleensa eniten.

Kukkauute syntyy siis kukan, valon ja veden yhteisvaikutuksessa. Kukka on kasvin täydellisen potentiaalin ilmentymä. Vesi vastaanottaa informaation auringon säteiden puhtaassa valossa. Veden muistiin jää jälki tästä prosessista ja kukan sisältämästä parantavasta voimasta. Näin syntyvä lääke on erittäin hienojakoisessa muodossa. Hienojakoisella lääkkeellä pystytään hoitamaan olemuksemme hienovaraisimpiakin tasoja, energeettistä kenttäämme/ auraa / sähkömagneettista kenttää, jossa mahdollinen sairauskin on näkyvillä jo kauan ennen kuin se ilmenee fyysisessä kehossamme. Kukkaterapiaa verrataankin usein homeopatiaan, vaikka niistä löytyy paljon yhteistä, eroja on myös. Homeopaattiset laimennokset ovat usein tuhatkertaisia, jolloin niitä on melko työlästä valmistaa kotioloissa, kun taas kukkaterapeuttisia uutteita on helppo valmistaa kenen tahansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloin itse valmistaa uutteita vuonna 2014. Se tuntui jonkun kanavan aukeamiselta. Olin tutustunut kukkaterapiaan vain hieman aikaisemmin. Kukat todella alkoivat kommunikoida kanssani, aloin nähdä unia kukista ja näin myös enneunen, jossa muutin paikkaan missä pystyin keskittymään kukkauutteiden valmistamiseen- ja juuri näin tapahtuikin. Viimeiset kolme kesää olen keskittynyt opiskelemaan, tekemään ja tutkimaan kukkauutteita luonnonläheisessä asuinpaikassani. Opiskelin myös Asia Sulerin ”Intuitive plant medicine” kurssilla lisää kukkaterapiasta, ja pääsin syventämään yhteyttä kukkauutteiden kanssa. Kukkauutteiden tekeminen on loistava tapa päästä yhteyteen kasvien kanssa ja oppia kuuntelemaan kasvien viisautta. Kesäisin pidän kursseja, joilla pääsee valmistamaan oman kukka uutteensa, ja syvällisemmin sisään niiden valmistus prosessiin, sekä kasvin energian tulkitsemiseen. Hyviä valmistusohjeita löytyy myös kirjoista ja netistä, suosittelen kokeilemaan! Elina ja Jarkko Haapasen ”Suomalainen kukkaterapia” on hyvä johdatus aiheeseen. Lisään tänne sivuilleni pikkuhiljaa listaa valmistamistani uutteista ja niiden kuvauksista. Uutteita ja kukkaterapeuttisia konsultaatioita on mahdollista tilata minulta. Jos olet kiinnostunut tulkinnasta tai jostain tietystä kukka-uutteesta, ota ihmeessä yhteyttä!

IMG_20180622_183043

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s