Kuun rytmissä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuun kierto on tärkeä elämääni rytmittävä tekijä. Seuraan kuuta, kun aloitan jotain uutta, seuraan kuuta kun viimeistelen asioita. Kun kerään ja istutan kasveja, seuraan kuun vaihetta. Joka kerta kun kuu on täysi, muistelen edellistä täysikuuta, sitä matkaa ja kasvua mikä on tuonut tähän hetkeen. Uudenkuun aikaan tutkin alitajuntani viestejä, rauhoitan tietoisesti tahtini, että pystyn kuulemaan paremmin. Kun kuu alkaa kasvaa, kerron ääneen sunnitelmistani ja alan työstämään unelmiani todeksi. Esiäidit- ja isät kautta aikojen ovat tehneet saman, seuranneet samaa kuuta ja rytmittäneet elämänsä, tehneet taikansa kuun vaiheen mukaan. Suomen kansanperinteestä löytyy valtavan paljon kuuhun liittyvää perimätietoa, tästä löytyy lisää mm yläkuu sivustolta.

Kuu symboloi feminiinisyyttä, intuitiivista tietoutta, vastaanottavuutta. Kuu on nopeasti muuttuva ja salaperäinen. Naiset ovat aina liittyneet kuuhun kuukautiskierron kautta, sama syklisyys toistuu naisen kehossa. Kuukautiskierrossa on portti feminiiniseen viisauteen, ymmärrykseen elämän alati muuttuvasta luonteesta. Kohtu on naisen kehon maaginen keskus, josta luomisvoima lähtee liikkeelle. Nainen kokee elämän kiertokulun omassa kehossaan joka kuukausi, ja on siksi avoin ymmärtämään sitä. Kuun vaiheen mukaan energiat suuntautuvat ulospäin (täysikuu), tai sisäänpäin (uusikuu), samalla tavoin suuntautuvat naisen energiat eri hormonaalisen kierron vaiheessa. Tätä tietoutta voi käyttää hyödyksi rytmittäessä omaa elämää ja erilaisia työvaiheita. Kohtu on naisen kehon maaginen keskus, josta luomisvoima lähtee liikkeelle.

Miten ymmärtää kuun liikkeitä, ja omaa syklisyyttään? Kuu liikuttaa maapallon vesi-elementtiä (esim. vuorovesi imiö). Olemme kaikki suurimmaksi osaksi vettä, niinkuin kaikki elollinen tällä planeetalla, siksi kuu vaikuttaa meihin, tiedostimmepa sitä tai emme. Vesi- elementtinä symboloi tunteiden maailmaa, emotionaalista kehoa. Kuun liikkeet voivat vaikuttaa tunne-elämään. Kuu vaihtaa myös astrologista merkkiä aina muutaman päivän välein, nämä merkkien vaihtelut voivat sävyttää tunnekokemuksia. Esimerkiksi kuu ravussa voi saada meidät tavallista tunteellisimmiksi ja intuitiivisemmiksi, viihdymme ehkä kotona parhaiten silloin. Jokainen astrologinen merkki kuvaa tietyntyyppistä energiaa, tätä voi hyödyntää omassa tekemisessään, jos on tietoinen missä kuu milloinkin vaikuttaa. Esimerkiksi neitsyt- energia tukee kaikenlaista järjestelyä, organisointia ja siivousta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kuu täyttyy tai vähenee päivä päivältä, energiataso nousee- tai laskee sen mukaan. Täydellä kuulla energiataso on huipussaan. Olo on vireä, ja voi olla jopa vaikeuksia nukkua. On tyypillistä olla sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut täydenkuun aikaan. Kasvien maanpäälliset osat ovat parhaimmillaan kerättäviksi. Täydenkuun hetkessä on aina jotain maagista, tee omat taikasi ja hyödynnä täydenkuun hetki tavalla, joka tuntuu sinulle voimaa antavalta. Esimerkiksi: Ota kylpy täydenkuun valossa, tai käy uimassa luonnon vesissä. Laita lasillinen vettä kuun valoon, anna kuun heijastua vedenpintaan,  juo vesi ja tiedosta kuun voima sinussa. Voit tehdä myös kesällä kukka-uutteita täydenkuun valossa. Juhli ystäviesi kanssa. Hemmottele itseäsi ja nauti elämästä. Jalokivet ja kristallit nauttivat myös täydenkuun valosta ja latautuvat sen voimasta.

Vietin erään vuoden elämästäni matkustaen, silloin huomasin lähteväni paikoista usein täydenkuun aikaan, on hyvä lähteä silloin kun kaikki on parhaimmillaan, silloin kantaa voimakasta latausta mukanaan ja se kuljettaa hyvän matkaa eteenpäin. Tekee hyvää myös viipyä vähintään yksi kuunkierto tietyssä paikassa, silloin todella ehtii asettua. Täysi kuu on paras aika kiittää ääneen kaikista elämän lahjoista, jotka olet saanut osaksesi. Voit nähdä kaikki ne polut, jotka ovat tuoneet sinut tähän hetkeen, kaikella on ollut oma tarkoituksensa. Näe ne asiat, missä olet kokenut täyttymyksen elämässäsi. Mitkä ympyrät sulkeutuvat? Täysikuu saattaa valaista myös jotain tietoisuudestasi, mikä on pysynyt sinulta piilossa.

Kun kuu alkaa vähentyä, alan siivoamaan elämääni ja kotiani, teen inventaariota ja järjestelen, heitän pois rikkinäisiä ja toimimattomia asioita. Vähenevä kuu suuntaa energiaa kohti maata, on hyvä aika kerätä kasvien juuria. Sanotaan myös että vesi irrottaa paremmin likaa, senkin puolesta on hyvä aika siivota ja pestä pyykkiä. Kun kuu katoaa kokonaan näkyvistä, energia tasot ovat alhaisimmillaan, energia suuntautuu sisäänpäin. Yhteys omaan alitajuntaan on voimakkaimmillaan uudella kuulla. On hyvä aika antaa itsensä levätä ja lykätä kaiken uuden aloittamista kunnes kuu tulee taas näkyviin. Uniin kannattaa kiinnittää huomiota. Uusikuu on otollista aikaa huomata oma varjonsa ja tutkia syvempää olemustaan. On paras aika luopua tietoisesti jostain, esimerkiksi omassa käytöksessään tai elintavoissaan, jonka on huomannut toimimattomaksi, elämääsi rajoittavaksi tekijäksi. Uudella kuulla nostan kortteja uudelle syklille- monesti otan tähän mukaan teeman siitä astrologisesta merkistä, missä kuu sillä hetkellä syntyy.

Kasvavalla kuulla keskityn uusiin ideoihin ja projekteihin joita haluan viedä eteenpäin. Puhun tietoisesti ääneen suunnitelmistani ja toiveistani. Mitä haluat kasvattaa elämässäsi?- työstä sitä kasvavalla kuulla. Ruoki mielessäsi asioita joita haluat lisätä elämääsi. Piirrä ja kirjoita ylös suunnitelmiasi ja visioitasi. Tunne miten kuu antaa voimaa omalle kasvullesi.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HARJOITUS:

Kuupäiväkirja

Etsi itsellesi tyhjä, inspiroiva muistikirja. Ota kirja esille milloin tahansa, mutta etenkin aina täyden- ja uuden kuun aikaan. Merkitse ylös kuunvaihe, ja jos tiedät missä astrologisessa merkissä kuu on sillä hetkellä, kirjoita sekin ylös. Täydennä muistikirjaan omia tunnelmiasi, voit kirjoittaa/ piirtää/ maalata/ liimata kuvia, jotka resonoivat tunnetilojasi. Millaisia kysymyksiä nousee mieleesi? Millaiset ovat energiat ympärilläsi?Jos nostat tarot kortteja, voit kirjoittaa niiden viestejä muistiin. Kirjoita myös havaintojasi luonnosta sillä hetkellä, ja minkälainen tunnelma vallitsee ympäristössäsi. Olen pitänyt tällaisia päiväkirjoja useiden vuosien ajan, ja tämä on todella antoisa reflektoiva harjoitus- jossa tietoisesti pysähdyt tiettyinä hetkinä kuun rytmissä.  Tämä harjoitus vahvistaa omaa henkilökohtaista luomisvoimaasi ja toimii myös manifestoinnin välineenä, auttaen sinua toteuttamaan unelmiasi. Monet visiot joista olen kirjoittanut näihin kuu- päiväkirjoihini, ovat tulleet myöhemmin todeksi. Lisäksi tämä harjoitus auttaa ymmärtämään luontoa, kuuta, rytmisyyttä ja omaa itseäsi.

Kuunsisaria kuunnellen,

Jenni

img_20170903_204745

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s