Tervetuloa syksy

IMG_20180914_164848

Rakastan vuodenaikojen vaihtelua. Kun kaikki muuttuu- tunnen olevani elossa. Helpointa suhtautua eri vuodenaikoihin onkin niiden vastaanottaminen avoimin mielin. Muutosta vastaan ei kannata taistella. Jokaisella vuodenajalla on oma viisautensa meille annettavana. Suomessa saamme kokea todella voimakkaat erot eri vuodenaikojen välilä, joka vuosi käymme läpi koko elämän kiertokulun syntymästä kuolemaan- ja se on meille suuri rikkaus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksyllä luonto täyttyy vielä kerran kirkkaista ja voimakkaista keltaisista, punaisista ja oransseista- elinvoiman väreistä. Puut vetävät energiansa syvälle juuriinsa, ja pudottavat lehtensä. Lepo-aika alkaa. Syksyllä korjataan satoa, myös henkisessä mielessä. On aika nauttia työnsä hedelmät, nähdä oma kädenjälki. Millaista satoa sinä korjaat? Mistä voit kiittää itseäsi? Mitkä asiat näkyvät nyt selkeästi edessäsi? Missä on vielä parantamisen varaa? Samoin kuin puut, sinäkin voit pudottaa nyt jo aikansa eläneet ajatusmallit, sekä muun tarpeettoman elämästäsi. Heitä pois jotain rikkinäistä, luovu vaatteista, jotka eivät tunnu enää  omilta. Löydä kauneus  luopumiseen- vapautat tilaa asioille jotka ovat sinulle aidompia. On aika juurruttaa elinvoima syvälle maan uumeniin, ja vaalia sinulle tärkeitä ja iloa tuottavia asioita. Sekä hidastaa tahtia ja sallia itsesi levätä, nauttia luonnon hidastuvasta rytmistä. Kun rytmisi on sopusoinnussa luonnon rytmin kanssa, voit paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten iloita syksystä? 

  • Nauti pimeydestä! Kirkas tähtitaivas on lumoava, ja sen katsominen suhteuttaa omat murheesi laajempaan mittakaavaan. Kun kuljemme kohti pimeyttä, alkaa energiamme suuntautua sisäämpäin, on hyvä aika tutkia omia syvyyksiään.
  • Tunnelmoi syksyn haikeutta ja kauneutta. Ei tarvitsekaan olla yhtä pirteä ja ulospäinsuuntautunut kuin kesällä.
  • Sytytä elävä tuli. Kun aurinko hiipuu päivä päivältä kauemmas, jäämme vaille sen tuli-energiaa. Kynttilän tuli luo lämpöä ja tunnelmaa, niiden elävä valo on erilaista kuin kirkkaiden sähkölamppujen. Tuleen tuijottamisessa on jotain ikiaikaista taikaa. Kynttilöidem sytyttämiseen voit liittää pienen rituaalin: Kun sytytät tulen, mieti mielessäsi tai ääneen mihin elämän alueelle toivot lisää valaistusta ja ohjausta. Voit myös sytyttää kynttilöitä kiitokseksi sinua suojeleville esivanhemmille, tai ulkolyhtyihin kiitos-tulia puutarhasi luonnonhengille. Tuli energisoi voimakkaasti tilaa, joten kynttilöillä voit tietoisesti puhdistaa ja kohottaa tilan energiaa ja näin tehdä sisällä olemisesta miellyttävämpää.
  • Juo lämpimiä juomia. Hoida itseäsi ihanilla yrteillä ja lämmittävillä mausteilla. Kuumat juomat lämmittävät sydäntä. Käytä vastustuskykyä ylläpitäviä yrttejä, niin et vilustu. Lempi yrttejäni syksyyn ovat: Inkivääri, kardemumma, nokkonen, pakuri, kantokääpä, kaura, siankärsämö ja kamomilla. Liika kahvinjuonti kuormittaa hermostoa, joka monella on jo valmiiksi ylivirittynyt. Lopussa ihana kurkuma-juoman ohje, jolla voit korvata kahvin (tai ainakin osan kahvista).
  • Kerää sieniä ja kääpiä metsässä. Jostain syystä nautin metsästä eniten syksyllä, sienten poimiminen talven varalle on todella palkitsevaa. Monet sienet( esim. suppilovahvero) sisältävät myös D-vitamiinia, mikä on talvella tarpeen.  Päivittäinen ulkoilu valoisaan aikaan on tärkeää hyvän mielialan kannalta. Luonnossamme kasvaa myös paljon lääkinnällisiä kääpiä. Kiinalaisessa lääketieteessä monet kääpämme ovat arvostettuja lääkkeitä, ja niistä löytyy tutkittua tietoa. Esim. Kantokääpä on hyvin yleinen lääkinnällinen kääpä, joka vahvistaa immuunipuolustus järjestelmää. HUOM: Pakuria saa kerätä vain maanomistajan luvalla! Pakuria on selvästi kerätty yli tarpeiden, ja siksi sitä ei näe enää kovin paljon luonnossa. Kerää aina vain sen verran mitä tarvitset! Muiden kääpien keräily kuuluu jokamiehen oikeuksiin.

IMG_20171024_164824

Lämmittävä kurkuma- inkivääri juoma

1/2 l vettä

1/2 l kauramaitoa (tai jotain muuta kasvimaitoa)

3 rkl jauhettua kurkumaa

pieni pala inkivääriä

muutama kokonainen kardemumma

(1 rkl ashwagandha jauhetta)

ripaus vaniljaa

Makeuta halutessasi hunajalla

Laita kaikki ainekset kattilaan tai teräspannuun- paitsi hunaja, anna melkein kiehahtaa. Hauduta juomaa n. puoli tuntia miedolla lämmöllä – Lisää hunaja. Nauti!

 

IMG_20180927_093138

Kauniita syyspäiviä ja lepattavia kynttilän liekkejä pimeneviin iltoihin,

Jenni

 

In english:

Welcome Fall

I love the change of seasons, it is the moment when I feel most alive. Being open to the change in season is the easiest way to adapt to the new and different. In Finland we have extremely different seasons and they all have their own wisdom for us to tell. Every year we experience the whole cycle from life to death and it makes our lives rich and full- if we go into it, if we allow it to happen to us.

During Autumn nature fills up the trees with beautiful red, orange and yellow colors, colors of vitality and energy. Trees gather their life force and place it in their roots. Time to rest begins. Fall is time for harvest, also in spiritual sense. Where are you now? How does your hand print look like in this world? What is clear for you? Where you could have done better? Be like a tree and drop your leaves, drop all the things you don’t need like your old beliefs and thoughts that doesn’t serve you anymore. Give up something, throw away something that is broken, give away old clothes that doesn’t feel like you anymore. You are making space for the more real, more true to your heart. Pay attention to your roots, take good care of your vitality and health. Allow yourself to rest, like nature does. When your rhythm goes along with the rhythm of nature, you just feel the harmony inside.

How to get into autumn mood:

  • Enjoy darkness. Watching the night sky and stars gives perspective to your life, you soon forget little every day troubles. When days get darker, our energy naturally is directed towards our inside worlds, it is good time to look inside, greet the depths in you.
  • Feel the autumn. You can grieve the things you are letting go. You don’t have to be as extrovert and active as you were at summer. See the beauty in this.
  • Light a fire. As sun goes more far day by day ( at least here in the north) we are missing element of fire. Light of the candle is very different from the light of electric lamp. There is something ancient about gazing into the flame. Fire is alive, so it energizes the whole space. Every time you light a candle you can make a little ritual: Either you can ask light to come into the areas of your life that need more clarification, or you can simply thank for your guides of taking care of you, maybe light a candle for your ancestors, or place candles outside to thank nature spirits of your garden.
  • Make warm drinks. Herbs that keep up your immune system are good for this season (chaga, nettle, yarrow), I also love warming spices like ginger and cardamon. Herbal teas are nutritious, and healing in so many ways. Drinking too much coffee is harmful for our nervous system. I have little recipe in the end that you can use to replace at least some of the coffee you drink.
  • Go into to the forest. I love forest during autumn. Gathering mushrooms and bracket fungus is so rewarding. Many mushrooms contain vitamin D that is important during the winter. Being outside everyday during the daylight is important for keeping good mental state. Our nature is filled with medicinal polypores, that are very much valued in Chinese medicine. In Finland you are allowed to gather all bracket fungus except Chaga mushroom. Chaga is overly harvested, and you don’t see it so much any more. Take only what you need!

 

Recipe for warm tumeric-milk

1/2 l  water

1/2 l  oat milk

3 tsp tumeric powder

piece of ginger

3-6 whole cardamons

(1tsp ashwagandha)

hint of vanilla

and little honey if you prefer sweet.

 

Put all ingredients expect honey in the pot and heat it up just before it boils, then turn down the heat and let it stay half an hour. Add honey. Enjoy!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s